Kuinka usein olemmekaan törmäyskurssilla muiden ihmisten kanssa, kun näkemyksemme eroavat toisistaan. Me ihmiset katsomme asioita ensisijaisesti omasta näkökulmastamme ja suhtaudumme kuin tämä olisi se ainoa ja oikea näkökulma ja samalla harhaudumme kuvittelemaan, että muut ajattelevat samalla tavalla.

Kirjassaan Toimiva yhteys, myötätunto ja hyväksyntä ihmissuhteissa, ruotsalaiset psykoterapeutit Anna Kåver ja Åsa Nilsonne kuvaavat Näkötorni-esimerkillä, miten on mahdollista harjoitella näkemään sitä mitä muut näkevät.

 

” Kuvittele mielessäsi, että kaikilla ihmisillä on elämässään aivan oma näkötorni, paikka, jossa he seisovat tarkastelemassa kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa. Kuvittele sitten mielessäsi kaksi näkötornia, jotka ovat luonnon keskellä pikku matkan päässä toisistaan. Sama rantaviiva, sama metsä ja samat talot näyttävät erilaisilta riippuen siitä, kummasta näkökulmasta niitä katsotaan. Jotkin yksityiskohdat näkyvät vain toisesta näkötornista, jotkin muut taas vain toisesta. Tämän tarkoituksena on muistuttaa sinua siitä, että sinun näköalasi on yksi monista ja että näkemäsi asiat voivat olla täysin oikein mutta eivät kuitenkaan täsmälleen vastaa sitä, mitä joku toinen näkee.


Voimme kehitellä vertaustamme pidemmälle ja todeta, että jotkin tornit ovat rykelmissä, aivan lähekkäin, joistakin taas voi olla pitkä matka lähimpään naapuriin. Kahden torniryhmittymän välillä voi olla metsää tai vuoria näköalaa peittämässä.

Jos haluamme opetella näkemään edes osan siitä mitä muut näkevät, voimme kuvitella kaksi näkötornia, joista toinen on omamme ja toinen tämän toisen ihmisen näkötorni. Voimme tehdä tietoisen valinnan asettua toisen näkötorniin katselemaan miltä sama maisema näyttää sieltä päin katsottuna. Jos kohtaamme toisen aina vain omasta näkötornistamme käsin ja kuvittelemme, että toinenkin on kanssamme samassa näkötornissa, emme kohtaa toista ihmistä lainkaan. Emme ehkä itseämmekään. Kohtaamme ainoastaan oman mielikuvituksemme tuottaman ajatusharhan, nipun omia oletuksiamme ja tulkintojamme asioista.

Kun toinen ihminen on kohtaamisessa läsnä, se tuntuu hyvälle. Läsnäolevassa kohtaamisessa harjoitetaan aktiivista kuuntelua, ei keskeytetä toista omilla mieleen pulpahtaneilla ajatuksilla eikä etenkään esitetä vasta-argumentteja. Vain kuunnellaan keskittyneesti mitä toinen kertoo. Annetaan toisen myös lopettaa rauhassa ilman kiirehtivää tarvetta esittää oma puheenvuoro.

Mikä saa meidät toimimaan aivan päinvastoin? Mikä saa meidät kiirehtimään, olemaan kärsimättömiä ja puhumaan toisen päälle kun meille itse asiassa olisi juuri tarjolla uusia, avartavia näkymiä maailmaan vain asettumalla läsnäolevasti kuuntelemaan toisen kertomusta?

 

Empatiatutkimus

 

Kåver ja Nilsonne viittaavat tutkimuksiin, joiden valossa on voitu päätellä jo muutaman vuoden ikäisillä lapsilla olevan kyky oivaltaa, että maailmassa on useampia näkökulmia kuin vain heidän omansa. Aivan kuin meidät ihmiset olisi luotu kapuamaan toistemme näkötorneihin ja katselemaan maailmaa useista vaihtelevista perspektiiveistä sen mukaan, keiden seurassa olemme. Kiehtovaa!

Luontainen halukkuutemme osoittaa myötäelämistä ja myötätuntoa toiselle ihmiselle on tutkimusten  mukaan helpompaa, jos toinen ihminen on a) tuttu, b) kuuluu omaan “sisäryhmäämme” kuten “me suomalaiset” tai “minun työyhteisöni” tai “sisarukseni” sekä c) myös omat vastaavanlaiset kokemukset. Myös se, että olemme olleet itse samankaltaisessa tilanteessa tai että toinen henkilö ilmaisee selvästi mitä hän tuntee tai haluaa tai ajattelee asioista, herättää meissä herkemmin empatian kokemuksen.

 

Miten kehittää myötäelävää suhtautumista

 

Kun kohtaamme toisen ihmisen, meissä herää jotain tahatonta, ei-tarkoitushakuista ja automaattista tätä toista ihmistä kohtaan. Kannamme jokaiseen kohtaamiseen mukanamme suunnattoman laajaa ja värikästä elämänhistoriamme aikana kertynyttä vihjehistoriapankkia, josta alamme ammentamaan muistikuvia liittyen aiempiin kokemuksiimme. Kohtaamme toisen ikäänkuin elämänkokemusreppu selässä. Uusi ihminen voi herättää tunteita, jotka yllättävät itsemmekin. Teemme nopeita tulkintoja toisesta täysin intuitiivisesti ja tiedostamatta ja vihjeet reagoinnillemme saamme reppumme sisällöstä.

Myötäelävää suhtautumista voi opetella tiedostamalla oma automaattinen suhtautumistapa asioihin, tilanteisiin ja ihmisiin. Tällä tiellä kohtaamme ajatusvääristymät, jotka tietämättämme ohjaavat toimintaamme. Kohtaamme myös ne puolet itsessämme, jotka ovat yhteistyötä ja avoimuutta rakentavia puolia. Jokaisessa ihmisessä on paljon myönteistä, jos vain haluamme ajatella niin. Aito halu yrittää ymmärtää toista on tietoinen valinta.

 

Kun toisen ihmisen ajattelee spektrinä, joka heijastaa satoja erilaisia puolia ja ominaisuuksia ympärilleen, voi ymmärtää kuinka jumissa usein olemme musta-valkoisten suhtautumistapojemme kanssa.

 

Myötäelävä suhtautuminen sisältää sallivuutta, hyväntahtoisuutta ja hyväksyntää. Toisella ihmisellä voi olla erilainen tapa ajatella ja erilaiset mielipiteet, mutta hänellä on samanlainen oikeus ilmaista ne kuin itsellämmekin. Voimme vain kuunnella. Ei tarvitse olla samaa mieltä tai ajatella asioista samalla tavoin. Meillä on oikeus omiin arvoihimme. Voimme valita uteliaisuuden tuomitsevuuden sijasta.

Tietoinen läsnäolo ihmissuhteissa tarkoittaa myös armollisuutta ja myötätuntoa. Kenties kiitollisuutta toistemme erilaisuudesta.

 

“VIISAS IHMINEN LUO MAHDOLLISUUKSIA ENEMMÄN KUIN LÖYTÄÄ NIITÄ” – Francis Bacon
 
 
Omakohtainen kokemus

 

Anna itsellesi nyt muutamia minuutteja aikaa palauttaa mieleen joku ihminen, jonka seurassa olet voinut kokea tulleesi kuulluksi ja kohdatuksi. Muistatko jonkin erityisen tilanteen? Mistä oli kyse ja mistä puhuitte? Miten tämä toinen ihminen ilmensi läsnäoloaan tässä tilanteessa? Miltä sinusta tuntui?

 

Omassa maailmassani myötäelävään kohteluun yhdistyy arvostuksen kokemus. Ansiotyöajoiltani muistan erään esimieheni, jolla oli mahtava kyky luoda arvostavia kohtaamisia aivan arjen pienissä työtilanteissa. Hän ei ollut käynyt ensimmäistäkään mindfulness-kurssia, mutta hän kohteli muita ihmisiä aina kunnioittavasti ja arvostavasti. Opin häneltä jotain merkittävää. Kaikkeen hänen toimintaansa yhdistyi myös kärsivällisyys. Joskus se saattoi olla vain yksi ylimääräinen hengenveto. Hänelle oli mukava puhua, koska sai puhua rauhassa ilman kiireen tuntua. Ei tarvinnut pelätä, että aika loppuisi tai ajatus katkeaisi keskeytykseen. Silti asioita käsiteltiin välillä nopeastikin.

 

MITÄ OPIN? OPIN MINKÄLAISTA KÄYTTÄYTYMISTÄ JA INHIMILLISTÄ TOIMINTAA ON ARVOSTAVA JA KUNNIOITTAVA KOHTELU, JONKA PERUSPILAREITA OVAT LÄSNÄOLO, AIDON KIINNOSTUKSEN OSOITTAMINEN TOISELLE JA KUUNTELEMINEN.

 

 

Tämä sama esimies oli muutamassa muussakin asiassa poikkeuksellinen. Hän osoitti aina kiinnostusta sitä asiaa kohtaan, josta toinen puhui. Hän ikäänkuin hyväksyi toisen kertomuksen, teki tarkentavia kysymyksiä, tarkisti oliko ymmärtänyt oikein ja täydensi omilla näkökulmillaan kertomusta siten, että siitä tuli yhteinen kertomuksemme. Kerrassaan upeaa ja se tuntui minusta hyvälle! Olenkin halunnut laittaa tämän hyvän tietoisesti kiertämään harjoittelemalla itse päivittäin samaa hienoa toimintaa päivittäisissä kohtaamisissa, josta itse pääsin osalliseksi monen monituista kertaa viisaan esimieheni mallintaessa sitä minulle.

 

 

Kirjoittajasta:

 

Päivi Kousa toimii henkilöstökehittäjänä Uudellamaalla toiminimellään Internal Dialogue www.internaldialogue.fi Hän on erikoistunut tietoisuus- ja läsnäolopohjaisiin työtapoihin sekä inhimillisen potentiaalin valmentamiseen mm. dialogin ja systeemisen ymmärryksen keinoin. Saat Päiviin yhteyden sähköpostitse info@internaldialogue.fi